Kamreerin keittiöstä

Hyvän ruoan ja viinin ystävä Kamreeri Schrey nauttii paikallisista herkuista niin paljon, että on halunnut jakaa osan salaisista resepteistään kanssamme.

RÖNNVIKIN RULLAKANAA

4 broilerin rintafilettä
broilermaustetta jossa suolaa
timjamia
valkosipulituorejuustoa
1 dl Rönnvikin Kamreeri valkoherukkaviiniä
2-3 tl hunajaa
1-2 dl kermaa
juustoraastetta

Leikkaa fileet kahdeksi ohueksi levyksi ja levitä ne leikkuulaudalle. Mausta broilermausteella ja laita nokare tuorejuustoa leveämpään päähän, kääri fileet rullalle ja kiinnitä rullat hammastikulla. Lado rullat tiiviisti uunivuokaan, sirottele päälle lisää broilermaustetta, timjamia ja hunaja. Kaada päälle valkoviini ja kerma. Kypsennä uunissa 175 asteessa n. 30 min. ripottele päälle juustoraaste ja jatka kypsentämistä n. 10-15 min. Nauti keitetyn riisin ja raikkaan salaatin kera.

Ruokaviiniksi sopii valkoherukkaviini Rönnvikin Kamreeri.

RÖNNVIKIN SANGRIA

24 cl Kostian kutsu mustaherukkaviiniä (jälkiruokaviiniä)
0,5 l pullo keltaista jaffaa
1,5 dl tuoreita tai pakastettuja marjoja
jäitä

Kaada kannuun viini, lisää jäät ja marjat sekä kaada päälle jaffa, sekoita ja nauti kauniin päivän piristykseksi.

EILA-EMÄNNÄN HERUKKAJÄÄDYKE

4-5 dl soseutettuja viher- tai mustaherukoita, muutkin marjat sopivat
3 dl kuohukermaa
1 muna
1,5 dl sokeria
250 g maitorahkaa
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vaahdota myös muna ja sokeri. Sekoita marjasoseeseen ensin munavaahto, sitten kermavaahto ja mausta vaniljasokerilla. Tarkista maku, jos haluat makeampaa voit lisätä sokeria. Kaada seos rengasvuokaan ja pakasta yön yli. Ota vuoka pakasteesta n. puoli tuntia ennen tarjoilua. Koristele jäädyke marjoilla ja sitruunamelissan lehdillä.

Viiniksi sopii viherherukasta tai mustaherukasta valmistettu jälkiruokaviini Rönnvik tai Kostian kutsu.

RAIKAS BOOLI TAI MALJAJUOMA RÖNNVIKIN KESÄJUHLIEN TAPAAN

4 dl viherherukkaviiniä (150 g sokeria)
6 dl wichyä
mintunlehtiä
mansikkalohkoja tai muita marjoja

Viherherukasta valmistetusta Rönnvik jälkiruokaviinistä tehty raikas booli virvoittaa kesäjuhlijan kuin kesäjuhlijan mielen ja vie kielen mennessään! Suomalaisten marjojen makua ja kesän raikkautta tihkuva sekoitus sopii erinomaisesti maljajuomaksi kesäjuhliin tai isompana annoksena tehtynä booliksi.

LOHTURUOKAA KANASTA JA MAKEASTA VIHERHERUKKAVIINISTÄ

4 luutonta kananpojan rintafilettä
80 g voita
vehnäjauhoja
1 rasia herkkusieniä viipaloituna tai vastaava määrä tatteja
1 dl Rönnvik viherherukkaviiniä (150 g sokeria)
1,5 dl kermaa
suolaa
mustaapippuria myllystä

  1. Aseta fileet yksitellen talouskelmun väliin ja nuiji fileet n. 0,5 cm paksuisiksi
  2. Sulata voi pannulla, sekoita vähän suolaa jauhoihin ja jauhota fileet molemmin puolin. Paista fileet voissa molemmin puolin 2-3 min. ja laita kanat lautaselle odottelemaan.
  3. Lisää pannulle herkkusienet ja ruskista ja siirrä nekin lautaselle
  4. Kaada viini pannulle ja hauduttele neste puoleen, lisää kerma ja mausta suolalla ja pippurilla
  5. Lisää kanat ja herkkusienet pannulle, kypsyttele vielä 2-3 min, lisää vielä tarvittaessa pippuria ja suolaa
  6. Tarjoa keitetyn riisin tai pastan kera

Tuotevalikoimaamme pääset tutustumaan täältä.