Rönnvikin Viinitila uudistuu vahvasti

Suomalaiset tilaviinit täyttivät viime vuonna 25 vuotta. Vaikka juhlavuotta värittivätkin koko matkailualaa ja yhteiskuntaa koskevat poikkeusolot, suomalaiset löysivät kesällä lähimatkailun ja maaseudulla sijaitsevat kohteet.

Suomalaisten tilaviinien historia alkaa tammikuun alussa 1995, kun Suomesta tulee EU:n jäsen. Tilaviinit olivat oman aikansa uutispommi. Ilomantsissa sijaitseva Hermannin viinitila, Pälkäneellä sijaitseva Rönnvik ja Kuopiossa sijaitseva Alahovin viinitila tunnettiin ympäri Suomen.

Viimeisen 25 vuoden aikana Suomessa on tehty tilaviiniä satojatuhansia litroja. Matkan aikana on myös opittu paljon, ja Rönnvikissä katsotaan nyt vahvasti tulevaisuuteen.  

Viinitilan vahvuuteen viime vuonna liittynyt Mervi Ruohonen ottaa jatkossa vetovastuun Rönnvikin ravintola-, tapahtuma- ja elämyspalveluista. Ennen Rönnvikiä Mervi teki yli 18 vuoden uran Linkosuon Leipomolla markkinoinnin ja myynnin parissa, ja intohimosta ruokaan kertovat Chaîne des Rôtisseurs -käädyt. Viinitilaa alusta saakka luotsannut Rönnvikin vanha emäntä Eila Rönni siirtyy pitkän työrupeaman jälkeen taustalle päivittäisestä viinitilan pyörittämisestä.

”Olen todella innoissani tästä haasteesta, ja uskon, että pystymme tarjoamaan ainutlaatuisia elämyksiä matkailijoille. Moni yllättyy myönteisesti siitä, miten hienoja helmiä Suomesta löytyy”, kertoo Mervi Ruohonen.

Talven aikana Rönnvikin palveluvalikoimaa on kehitetty vahvasti. Toukokuussa viinitilalla avataan täysin uusittu bistro, joka tarjoilee vierailijoille rouheita lähiruokaelämyksiä maistuvien juomien kera.

Kokous- ja ryhmämatkailijoita ajatellen myös tilausravintolan ruokalistat ja elämyspalveluiden tarjontaa on uudistettu. Uutena elämyksenä tarjontaan on tuotu esimerkiksi metsätasting, jonka aikana patikoidaan sydänhämäläiseen metsäviinibaariin maistelemaan paikallisia makuja.

Kesäkauden 2021 uutuustuote on Kamreerin Muusa, joka on mustaherukasta valmistettu hiilihapotettu mieto viini. Uutena tuotekategoriana lanseerataan myös Rönnvikin limonadit.

Pälkäneellä, tunnin ajomatkan päässä Tampereelta sijaitseva Rönnvik on Suomen suurimpia ja tunnetuimpia viinitiloja. Se on myös yksi vanhimmista.

”Perustimme viinitilan yli neljännesvuosisata sitten. Tähänastinen matka on ollut opettavainen ja mielenkiintoinen, ja haasteitakin on jouduttu ratkomaan. Jään mielelläni nyt enemmän taustalle Rönnvikin päivittäisestä pyörittämisestä, ja seuraan innolla seuraavaa neljännesvuosisataa”, sanoo Rönnvikin vanha emäntä Eila Rönni.

Bistron ja kauniin puutarhan lisäksi Rönnvikissä on viinitilan puoti, talliputiikki, panimo, tilaviinien valmistuksesta kertova näyttely sekä vuosittain vaihtuva taidenäyttely.

Rönnvik on osa Laitikkalan Makukylää, johon kuuluu useita pientiloja ja tilapuoteja. Muutaman kilometrin alueelta löytyy viinitilan lisäksi juustola, vihannes- ja marjatila sekä maatilapalvaamo.

LISÄTIEDOT

Rönnvikin viinitila, www.ronnvik.com, Hämeenlinnantie 270, 36660 Laitikkala

Mervi Ruohonen, 050 555 2633, mervi@ronnvik.com

Eila Rönni, 040 073 7174, eila@ronnvik.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.